Mieheydestä ja elämää seksuaalivähemmistöön kuuluvana

Maanantai 27. kesäkuuta 2022

Kuuntelin Roosa Rahkosen Meikkiä ja mielipiteitä podcastia, jossa tällä kertaa vieraana oli Valtteri Sandberg.  He puhuvat miehisyydestä ja seksuaalivähemmistöön kuulumisestaan. Aluksi on joitain nostoja podcastistä, joita olen höystänyt omilla ajatuksillani. Koin tärkeäksi tuoda esille omia ajatuksia liittyen tähän podcastiin sekä tietenkin Raamatun näkemystä asiaan.

On tärkeää tuoda mielipiteitään ja Raamatun arvoja esille tässä maailman sekamelskassa. Vaikka maailma muuttuu, tulee meidän totella ennemmin Jumalaa kuin ihmisiä. Tässä meidän tulee pysyä vahvoina hyvät kanssakulkijat ja teille, jotka ette vielä seuraa Jeesusta, niin tähän olen koonnut asiaa ennen kaikkea Jumalan kaiken kattavasta rakkaudesta kaikkia maailman ihmisiä kohtaan sekä Raamatun näkökulmasta seksuaalivähemmistöön kuuluviin ihmisiin liittyen. Tehtäväni ei ole tuomita, sillä kukaan ihminen ei saa tuomia ketään, vaan julistaa totuutta. Lue tämä juttu.

Miehisyys

Valtteri Sandberg puhuu tärkeästä aiheesta yhdessä Roosa Rahkosen kanssa. Valtteri kertoo miehisyyden kuvan olevan yhä aika maskuliininen. Hän kertoo siitä, että pitää siis olla kiinnostunut treenaamisesta ja olla treenattu. Tunteista puhuminen on vähäistä, mikä aiheuttaa syrjäytymistä, koska tunteista puhuminen ei ole normi, jatkaa Sandberg. Voihan olla niin, että tunteista puhuminen mielletään feminiiniseksi ja naisten juttuja pidetään usein vähempiarvoisina, joten miehet piilottavat tunteensa. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla niin. Tunteiden ilmaisu kuuluu kaikille sukupuolesta riippumatta! Ja on väärin pitää naisten juttuja vähempiarvoisena! Se on naisvihaa. Eikä tunteista puhuminen vähennä miehisyyttäsi, don’t worrry.

Samasta asiasta laulaa Nopsajalka, Raappana ja Keko Salata Pojat ei itke -biisissä. Siinä lauletaan, ettei poikia ole opetettu näyttämään kyyneleitä, vaan miehinen roolimalli oli se, joka piti omaksua. Biisi jatkuu, että laulaja katkaisee perinteet, eikä omaksu tätä roolimallia. Koviksen esittäminen saa jäädä. Siinä lauletaan myös, että pojilla on maksimissaan kaksi ilmettä. No en kyllä ihmettele sitä, miksi en kerran tunnistanut erästä miestä, kun hänen naamallaan näkyi hymy. Hänellä, kun yleensä on vakava perusilme, mutta minut nähdessään se suli hymyyn. Vau.

Sandbergistä on hienoa, että esimerkiksi feminiinisiksi mielletyt asiat kuten meikkaaminen miehillä nähdään siisteinä ja cooleina. Pikkuhiljaa laajennetaan käsitystä siitä, mitä miehisyys on. Sen ei tarvitsee olla vahvaa, tunteetonta. Mutta ne miehet, jotka kokevat hypermaskuliinisuuden omaksi, kokevat sen uhkana. Minun mielestäni meikkaaminen on sopivampaa naisille. Minulla on yhä tämä käsitys.

Sukupuolivähemmistöön kuuluminen

”Sukupuolivähemmistöön kuuluminen ei ole oma valinta, eikä sitä tule pitää sellaisena,” painottaa Rahkonen. Sandberg kertoo avoimesti kuuluvansa seksuaalivähemmistöön ja seurustelevansa Janne Naakan kanssa. Sandberg kertoo, että hänen perheensä on ottanut hänen suuntautumisensa hyvin vastaan, mikä onkin hyvin tärkeää. Perhe, kun on yleensä se läheisin sosiaalinen ympäristö, joten heidän hyväksyntänsä saaminen merkitsee eniten. Hyvä, että Sandberg sai kokea perheensä hyväksynnän!

Täytyy muistaa omat etuoikeutensa, ettei monella tasolla ole uhri, kun on niitä etuoikeuksia. Sandberg vertaa itseään esimerkiksi transsukupuoliseen mustaan naiseen, kuinka paljon huonommin asiat on hänellä. Valkoisella ihmisellä, kun on enemmän etuoikeuksia verrattuna muun värisiin ihmisiin.  Valkoinen etuoikeus tarkoittaa, että valkoisilla ihmisillä on parempi pääsy valtaan ja rikkauksiin kuin värillisillä ihmisillä. (Collins 2018).

Homoseksuaalisuus maailmalla

Maailmanlaajuisesti 71 maata pitää homoseksuaalisuutta rikoksena. Useat maat sijoittuvat Lähi-Itään, Afrikkaan ja Aasiaan. 11 maassa kuolemantuomio on määrättävä tai vähintään mahdollinen yksityiseen yhteisymmärrykseen perustuvaan saman sukupuolta olevan kanssa käytyyn seksuaaliseen kanssakäymiseen. Näitä maita ovat Afganistan, Brunei, Iran, Mauritania, Nigeria, Pakistan, Qatar, Saudi Arabia, Somalia, Yhdistyneet arabiemiraatit ja Jemen. (Statista 2021).

Etuoikeus ja homoseksuaalisuus

Etuoikeutettu ihminen saa ansaitsemattomia etuja vain kuulumalla johonkin sosiaaliseen ryhmään. Esimerkiksi valkoiset miehet voivat kävellä yöllä kadulla pelkäämättä häirintää, raiskausta tai murhaa. (Given 2020, s. 200)

Ihminen voi olla samanaikaisesti sekä sorrettu että etuoikeutettu. Minä esimerkiksi olen queernainen ja kohtaan homofobista ja seksististä sortoa, mutta olen myös erittäin etuoikeutettu: olen valkoinen, hoikka, ei-vammainen, cissukupuolinen ja neurotyypillinen, joten minulle avautuu enemmän mahdollisuuksia kuin niille, jotka eivät ole näin etuoikeutettuja. (Given 2020, s. 200)

Valkoista ihmistä voidaan sortaa monista syistä, mutta ei koskaan ihonvärin vuoksi. Etuoikeutesi ei tarkoita, ettei sinulla ole ollut elämässä vaikeaa tai ettet ole työskennellyt nykyisen asemasi eteen. Etuoikeus tarkoittaa kuitenkin, että joku muu, jolla ei ole etuoikeuksiasi, kohtaa enemmän esteitä samassa asemassa, puhumattakaan siitä, millaisia vaikeuksia hän on kohdannut päästääkseen sinne. (Given 2020, s. 201.) Tähän voi liittää esimerkiksi homoseksuaalit Mauritaniassa, jossa heidät voitaisiin tuomita kuolemaan. Homoseksuaalin asema on tällaisissa maissa olematonta. Voi myös todeta sen, että värillisillä ihmisillä, jotka ovat homoseksuaaleja on vaikeampaa verrattuna valkoisiin ihmisiin. Näin on ainakin Aasian maissa, Lähi-Idässä ja Afrikassa, jossa homoseksuaalisuus on rikos.

Ihmisyys ja perustarve

”Meidät kaikki tulisi ottaa samalla lämmöllä vastaan. Edes sen takia, että olemme kaikki ihmisiä” painottaa Rahkonen vastatessaan Sandbergille, joka kertoi, ettei häntä otettu hyvin vastaan LGBT -yhteisössä.

”Ihmiset haluavat kuulua yhteen ja tuntea yhteneväisyyttä muiden kanssa. Se on ollut DNA:ssamme varmaan kivikaudelta alkaen” sanoo Sandberg. Kuten Yasmine Yamajako vahvistaa tämän väittämän: ”Tätä asiaa ei voi ohittaa: Tiedostamaton tai tiedostettu tarve tulla rakastetuksi on meitä ihmisiä yhdistävä ja ohjaava perustarve.” Yamajakon kirjoituksessa on pohdittu, mistä löydämme sen rakkaudenlähteen, mitä tarvitsemme. Voit lukea kyseisestä kirjoituksesta kokoamani pointit omien pohdintojeni kera tästä linkistä.

Raamattu ja seksuaalivähemmistöt

On väärin, että homoja tuomitaan vankilaan ja mikä on vielä pahempaa, on se, että heitä tuomitaan jopa kuolemaan. Ei ole meidän tehtävä tuomita ketään kuolemaan. Sanoohan Raamattukin:

»Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä. Matt. 7:1-5 FB92

Meillä kaikilla on omat syntimme. Me ihmiset emme voi sille mitään, että teemme jatkuvasti syntiä. Tietenkin voimme päättää miten elämme elämämme ja kenen kanssa, mutta perusolemustamme emme voi muuttaa, ellei Jumala niin vaikuta. Tällä perusolemuksella tarkoitan sitä, kuka olemme, miten ajattelemme, mitä tunnemme ja seksuaalista suuntautumistamme. Voimme tietenkin taistella perusolemustamme vastaan, mutta siitä huolimatta, tulemme aina tekemään syntiä. Siihen ei auta muu kuin Jumalan armo ja rakkaus. Vain niiden avulla saamme pelastuksen.

HUOM! Jumala hyväksyy sinut, olit sitten homoseksuaali tai mikä ikinä seksuaalinen suuntautumisesi on. Jumala rakastaa kaikkia, eikä tekomme voi sitä rakkautta poistaa tai vähentää. Se pysyy aina samana! Hän vain haluaa ohjata meitä elämään eheinä, eli Hänen mielensä mukaista elämää. Hän on rakkaus, niin Hän ei halua tehdä mitään, mikä vahingoittaisi meitä.

Laki ja evankeliumi
Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu. 1. Tim. 1:8-11 FB92

Laki on tullut sen vuoksi, kun Aatami söi omenan Edenin puutarhasta. Lain tehtävä on siis tuomita meidät syntiin, kun toimimme sitä vastoin ja niin me vain jatkuvasti toimimme. Jeesuksen rakkauden teon vuoksi, saamme syntimme anteeksi. Silti meidän tulee karttaa syntiä eikä ikään kuin hyväksikäyttää tätä anteeksiantoa.

Avioliitto vain miehen ja naisen välillä

25Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta 26pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla 27voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. 28Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 29Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, 30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. »31Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.» 32Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.
Ef. 5:25-33 FB92

Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.
Room. 5:20-21

Siis laki tuli maailmaan osoittaakseen syntimme, että näkisimme mihin kaikkeen syyllistymme. Jeesus sitä vastoin luopui elämästään Jumalallisesta rakkaudestaan meitä kohtaan. Hän pelastaa meidät, kunhan vain otamme uskon lahjan vastaan. Hänen rakkautensa on ehdotonta. Vaikka et uskoisi Häneen, Hän rakastaa sinua siitä huolimatta. Uskovan elämässä meidän tulisi noudattaa Hänen Sanaansa sen mukaan mihin pystymme. Emme kuitenkaan ole tässä yksin, vaan Pyhä Henki kulkee kanssamme.  

Lähteet

Collins, C. (2018). What Is White Privilege, Really? Saatavilla 19.6.2022 https://www.learningforjustice.org/magazine/fall-2018/what-is-white-privilege-really

GIven, F. (2020). Olen upea, mutta en sinun mieliksesi. Atena Kustannus Oy.

Rahkonen, R., ja Sandberg, V. (2022). Meikkiä ja mielipiteitä.  Saatavilla 25.6.2022 https://www.youtube.com/watch?v=ugIMdSKD1IM

Statista. (2021). Number of countries that criminalize homosexuality as of 2021. Saatavilla 19.6.2022 https://www.statista.com/statistics/1227390/number-of-countries-that-criminalize-homosexuality/ 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kirjoittaja

Olen Eveliina Mulenga, (synt. 1993). Opiskelen tällä hetkellä sosionomi kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat mielipuuhiani ja usko Jumalaan on minulle tärkeä. Kahvi on lempi energiansaantikeinoni unen jälkeen.

Seuraa Instagramissa