Avainsana #kirjailija

Kirjan julkistamistilaisuus 12.9.2026

Aloitin valmistelemaan julkistamistilaisuuttani jo hyvissä ajoin, kesän puolella. Kutsut lähetin ehkä jo heinäkuussa, vaikka 12.9.2026 oli tilaisuuden ajankohta.   Edellisenä päivänä koin paniikkia julkisilla paikoilla. Sen vuoksi jännitin, miten julkkarini menisivät esillä ollessani. Kuitenkin huoleni oli turha. Kiitos Jumalalleni, että…

Kesän aloitus

Kesäkuu alkoi narsistisen kaltoinkohtelun uhrien tietoisuuspäivällä. Käytin tämän tilaisuuden hyväkseni kertoa Instassa juuri samalle kohderyhmälle työn alla olevasta kirjastani, jonka olisi tarkoitus ilmestyä vuonna 2027 aikana.  Seuraavana päivänä kävin ostamassa Pekka Tölliltä hänen kirjoittamansa Miten olla minä -kirjan. Oli mukava kohdata hänet toistamiseen. Sen jälkeen menin…