Ihmeellistä tietoa ja hyviä päätöksiä

Perjantai 23. syyskuuta 2022

Tiedätkö mikä on tiedonsana? Entä mistä hyvät päätökset syntyvät? Tämän tekstin luettuasi saat tietää!

Olin koulussa luennolla, jossa pidettiin erätaukokeskustelu aiheena herätysliikkeet. Opettaja ilmoitti jakavansa meidät ryhmiin. Sain päähäni, että eräs henkilö tulisi ryhmääni. Kun ryhmänjako oli tehty, tämä kyseinen henkilö päätyi ryhmääni. Mika tiedonsana se olikaan! Hassua, kuinka puhuimmekin eri herätysliikkeistä, joissa jossain on tiedonsanat ja kielilläpuhumiset normaalia. Itse sitten sainkin tiedonsanan.

Samana päivänä koulun ja töiden jälkeen, kun olin kävelemässä kauppaan., mietin että onpa noloa kun mulla oli sadetakki päällä, vaikkei koko päivänä ollut satanut. Kaupasta pois päästyäni, vettä olikin alkanut sataa. Kiitos Jumala, kun poistit häpeäni ja näytit ettei sadetakin pitäminen ollutkaan erehdys. Syy siihen, miksi puin sadetakin on se, kun olin yökylässä, eikä minulla nyt ollut muita takkeja mukana.

Kysyin äitini mieheltä, toiselta isähahmoltani, tietääkö hän mitä on profetia tai tiedonsanat. Hän vastasi, ettei tiedä ja kysyi veljeltäni, tietääkö tämä. Hänkään ei tiennyt. Kerroin, että se on vähän niin kuin ennustus, joka kertoo mitä on tuleva. Se on viesti, joka on lähtöisin Jumalalta.

Olen saanut tiedonsanoja aina silloin tällöin. Ne ovat auttaneet minua ymmärtämään joitain minulle tärkeitä ihmisiä, jotka ovat toimineet minua kohtaan väärin. Tiedonsanat kertoivat minulle, miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla. Vaikka olenkin saanut sen tiedon, ei se ole miellyttänyt minua, mutta olen sentään saanut selvyyttä asioihin. Siitä huolimatta en hyväksy heidän tekojaan, eikä minun tarvitsekaan. Minulla saa olla omat vaatimukseni ja mielipiteeni, kuten kenellä tahansa muullakin, Luojan kiitos.

Oon viettänyt aikaa äidin luona yöpyessäni siellä, koska en ole halunnut olla yksin kotona surren isäni poismenoa. Mutta nyt torstaina tulin kotiini yöpymään. Ei ole tuntunut pahalta, mutta on kyllä suututtanut, että miksi isäni täytyi lähteä juuri nyt! Perjantaina oon saanut hyvin aikaiseksi opiskelujuttuja. Yhden tehtävän palautin, ja toista jatkan varmaan sunnuntaina.

Oon kyl niin surkee tekemään hyviä päätöksiä. Mut it keeps getting better? Toivottavasti. Jos oon eka lupautunut johonkin ja sit tuunkin katumapäälle, niin on noloa myöhemmin kieltäytyä. Mutta kantapään kautta eikö vain? Näin sitä kasvaa hyväksi päätöksentekijäksi.

Ps. Tuli tehtyä kuvanmukaista omenabanaanipaistosta, ja oli kyllä hyvää jäätelö kyljessä. Kiitos syöjille, eli mun perheelle <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kirjoittaja

Olen Eveliina Mulenga, (synt. 1993). Opiskelen tällä hetkellä sosionomi kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat mielipuuhiani ja usko Jumalaan on minulle tärkeä. Kahvi on lempi energiansaantikeinoni unen jälkeen.

Seuraa Instagramissa